Jalkapallon MM-turnauksen I-lohkossa mitellään varhain tiistaina tärkeistä pisteistä, kun avauspelinsä Irakia vastaan voittanut Norja kohtaa Senegalin, joka puolestaan kiusasi pitkään Ranskaa, mutta taipui lopulta kohtaloonsa. Norjalla on vielä jäljellä ottelu Ranskaa vastaan, mutta jatkopaikan suhteen on jo kolmen pisteen myötä pullat hyvin uunissa. Senegalin olisi syytä napata edes piste MetLife Stadiumin trilleristä tai muuten viimeisellä kierroksella joudutaan venymään.

Norja pääsi helpolla avausottelussaan
Ståle Solbakkenin luotsaama Norja pääsi avaamaan MM-kisansa ennakkoon helpolla mittelöllä, mutta ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin kaukana miellyttävästä norjalaisittain. Erling Haaland teki jo kaksi maalia ensimmäiselle nelivitoselle, mutta Irak teki myös maalin ja lisäosumiinkin oli paikkoja. Norjan puolustuspelaamisen on kohennuttava jatkossa reilusti, sillä muuten joudutaan pärjäämään maalintekokilpailuissa ja esimerkiksi Ranskaa vastaan tämä on tuhoon johtava tie.
Norjan hurja maalivire Irak-pelissä on jatkumoa MM-karsinnoista, joissa ladottiin hurjat 37 maalia. Eiköhän Haalandin johdolla peliväline löydä jatkossakin tiensä verkon perukoille, mutta kysymysmerkit koskevatkin aivan toista kenttäpäätyä.
Senegal taipui odotetusti Ranskalle
Senegal pelasi Ranskaa vastaan kaksi hyvin erilaista puoliaikaa. Ensimmäisellä jaksolla Les Bleus pääsi laukomaan vain kertaalleen ja Terangan Leijonien aluepuolustaminen onnistui ihanteellisella tavalla. Toisella jaksolla Senegal hieman väsähti ja Michael Olise ja Kylian Mbappé pääsivät pahantekoon. Loppulukemat 3-1 eivät olleet lopulta mikään vääryys, etenkään kun Ranskalle olisi todennäköisesti kuulunut myös rankkari, mitä ei lopulta ottelun tuomari antanut.
Pape Thiawin ryhmä oli turnausta edeltävissä harjoituspeleissä hieman mitäänsanomattomalla peli-ilmeellä tositoimissa, mutta Ranska-matsin avauspuolikas antaa kuitenkin toivoa tulevasta. Senegal kykenee puolustamaan laadukkaasti ja yläkerrassa on uskomaton määrä vauhtia, joten Norjaa vastaan voidaan ilman muuta pärjätä.
Lohko I:n pelatut ottelut
- Ranska – Senegal 3-1
- Irak – Norja 1-4
Lohkon ensimmäiset ottelut eivät tuottaneet tulosten valossa siis merkittäviä yllätyksiä, kun ennakkosuosikit pitivät pintansa. Norjaa ja Senegalia voidaan pitää toistensa päävastustajina, joten siinäkin mielessä tiistaiaamun koitos on kutkuttavan jännittävä. Norja voisi varmistaa tässä ottelussa jatkopaikkansa – myös piste todennäköisesti riittäisi jatkopaikkaan. Senegal joutuu sen sijaan vielä pelaamaan tosissaan päätöskierroksen pelissä, jos pisteitä ei Solbakkenin miehistöä vastaan heru.
Vetovihje
Norjaa on vaikea pitää New Jerseyn illassa kovin isona ennakkosuosikkina, vaikka joukkueesta hurja määrä tulivoimaa löytyykin. Irakia vastaan oli välillä paljonkin ongelmia alakerrassa ja kun Norja luultavasti jatkaa 4-3-3-muodolla, on ongelmia potentiaalisesti taas luvassa alaspäin. Senegal on täysin kykeneväinen tekemään Norjan alakerralle hallaa vauhdikkaalla hyökkäyspelaamisellaan – onhan Thiawilla käytössä muun muassa Sadio Manén, Ismaïla Sarrin ja Iliman Ndiayen kaltaisia kiitureita, joita vastaan ei ole mukavaa juosta kilpaa.
Vetovalinnaksi nostellaan suoraa Senegalin voittoa Coolbetilta kertoimella 3,10. Ottelu voi olla paikoitellen hurjaakin päästä päähän-juoksua, missä etenkin Senegal on vahvoilla. Kun Thiawin miehistöä pidetään näin selkeänä altavastaajana markkinoilla, kelpaa Afrikan kärkihevosen puolesta ottaa veto 1X2-markkinassa.
Lunasta vedonlyöntibonus Coolbetiltä
Tervetuliaisbonus
Talleta 10 € - Saa 50 €