Tositapaus todisti: Veikkaus-kortin käyttö rahanpesuun mahdollista

Tositapaus todisti: Veikkaus-kortin käyttö rahanpesuun mahdollista

Kirjoittanut: Anni Mäkelä 20.10.2021

Veikkaus on ottanut peleissään pakollisen tunnistautumisen käyttöön yhä laajemmin tukeakseen vastuullista pelaamista ja estääkseen rikollista toimintaa. Peliautomaateilla tunnistautumiseen käytettävä Veikkaus-kortti on kuitenkin osoittautunut huteraksi välineeksi, jonka avulla jopa rahanpesu on ainakin periaatteessa mahdollista. Yhtiö kuitenkin valvoo rahaliikennettä, ja ilmoittaa viranomaisille kaikista epäilyttävistä ja tietyn rahallisen kynnysarvon ylittävistä tapahtumista peleissään.

Rahanpesumahdollisuuden panivat merkille muun muassa kaksi Veikkauksen pelikoneella pelannutta kaverusta taannoin. Veikkaus on itse nostanut asian tikun nokkaan jo vuosia sitten, mutta Suomen lainsäädäntö ei anna nykyisellään mahdollisuuksia korjata tilannetta vedenpitävästi.

Rahat kiersivät pelin kautta toiselle pankkitilille

Yle Uutisten verkkosivuilla kerrotaan mielenkiintoisesta tapauksesta. Joel Sallinen ystävineen oli taannoin pelaamassa Veikkauksen pelikoneella. Joelin kaveri huomasi jättäneensä oman Veikkaus-korttinsa kotiin ja halusi silti tallettaa rahaa pelaamista varten. ”Päätettiin piruuttaan testata, mitä tapahtuu, jos minä tunnistaudun koneeseen omalla Veikkaus-kortilla ja kaveri laittaa lähimaksulla 50 euron talletuksen pelikoneeseen”, muistelee Joel.

Tallettaminen kaverin tililtä onnistui, ja laite kysyi jopa, liitetäänkö ystävän pankkikortti Sallisen pelitiliin. Tähän miekkoset kuitenkin vastasivat ei. Pelisession aikana miehet hävisivät 20 euroa, ja lopettivat sitten pelaamisen ottaen pois jäljelle jääneet 30 euroa. Kului jokunen päivä ja kyseinen summa kilahti Sallisen pankkitilille eikä suinkaan rahat koneeseen tallettaneen kaveri tilille.

Raha siis kiersi kolikkopelin kautta pankkitililtä toiselle. Tässä tapauksessa kyseessä ei ollut vilpillinen toiminta, mutta episodi osoittaa, että Veikkaus-kortilla voisi periaatteessa pestä rikollisesti hankittua rahaa.

Veikkaus myöntää ja lainsäädäntö ontuu

Veikkaus myöntää täysin avoimesti rahanpesun mahdollistavan porsaanreiän olemassaolon. Yhtiön vastuullisuusjohtaja Jarmo Kumpulainen huomauttaa, että samanlainen heikkous rahanpesun suhteen on kaikilla muillakin toimialoilla, joilla tilitietoja tarvitaan. Poikkeuksen tekevät ainoastaan viranomaiset ja finanssialan toimijat. Ongelmana ovat nykyisen lainsäädännön puutteet, joiden takia pankkien, Veikkauksen ja toimijoiden välinen tiedonvaihto ei ole toivotulla tolalla.

Rahanpesumahdollisuuksista on huolestuttu Veikkauksella jo aikaa sitten. Vuonna 2017 yhtiö antoi asiasta lausunnon rahanpesulakia valmisteelle valtionvarainministeriölle, mutta lakiin kirjattiin vain suppea tiedonvaihtomahdollisuus asianosaisten kesken. Asia oli lisäksi uudestaan esillä vuonna 2019, kun Veikkaus viestitti julkisesti haluavansa paremmat oikeudet nähdä pankkitilin todellinen omistaja.

Lainsäädännöllisesti on kyse mutkikkaasta asiasta, johon ei ole yksinkertaista ja nopeaa ratkaisua näköpiirissä. ”Tällä hetkellä pelitilin ja pankkitilin välistä yhteyttä ei nykyisen lainsäädännön puitteissa voida varmuudella todeta”, toteaa Kumpulainen.

Rahanpesun estämisen keinot

Aseeton Veikkaus ei rahanpesun estämisessä kuitenkaan ole, vaan yhtiöllä on käytettävissään talousrikollisuuden torjuntaan saman tyyppisiä keinoja kuin esimerkiksi ulkomailta käsin toimivien suomalaisten nettikasinoiden operaattoreilla. Tarkat menetelmät, rahalliset kynnysarvot ja tekniset ratkaisut, joilla havaitaan ja tunnistetaan epäilyttävät tilanteet, pidetään tietenkin salassa, jotta niiden teho pystytään säilyttämään.

Veikkaus tekee Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle vuosittain lain velvoittamana tuhansia ilmoituksia epäilyttävistä tapauksista. Ilmoitus annetaan aina, kun pelien summa tai pelaajan tienaama voitto nousee yli Veikkauksen määrittelemän kynnysarvon taikka tapahtuma vaikuttaa muutoin epäilyttävältä.

Vuonna 2019 KRP:n rahanpesun selvittelykeskus sai 11 896 rahapelaamiseen liittyvää ilmoitusta ja vuonna 2020 vastaava lukema oli 11 551. Luvuissa ovat mukana sekä Veikkauksen että muiden rahapeliyhteisöjen ilmoitukset.

Veikkaus-kortin heikkoutena tunnistautumisen suhteen on muun muassa se, että tunnistautuminen vahvistetaan pankkitunnuksilla ainoastaan Veikkaustilin luomisen yhteydessä eikä enää myöhemmin. Veikkaus-kortissa ei myöskään ole valokuvaa. Veikkauksen pelejä pelaavien on joka tapauksessa syytä muistaa, että Veikkauskorttia ei saa edes tilapäisesti luovuttaa toisen henkilön haltuun.

Kasinolisenssit velvoittavat rahanpesun torjuntaan

Kaikkien suomalaisille suunnattujen nettikasinoiden lisenssit velvoittavat niitä aktiivisesti valvomaan rahaliikennettään ja ilmoittamaan peliviranomaisille kaikista epäilyttävistä tapahtumista. Pelaajan kannalta näkyvimpiin käytäntöihin kuuluu esimerkiksi se, että talletuksen ja kotiutukset on tehtävä samalla maksumenetelmällä aina, kun se on mahdollista. Pelaajan tulee myös käyttää koko ajan yhtä ja samaa pankkitiliä.

Yhä yleisemmäksi ovat käyneet pikakasinot ja Trustlyn tyyppiset maksutavat, joiden yhteydessä pelaajan henkilöllisyys ja pankkitili varmennetaan jokaisella rahansiirtokerralla pankkitunnuksien avulla.