
Sweet Alchemy
Play n GO
200% bonus jopa 1000 € asti

Plussat




Miinukset


Sweet Alchemy – esittely
Ellei herkkuhammasta vielä kolottanut, nyt on viimeistään sen aika – Sweet Alchemy täyttää rullat erilaisilla, viekkaan alkemistin taikomilla loitsuilla. Kullan sijaan rullilla tahkotaan kuitenkin kolikkovoittoja, ja Sweet Alchemy -pelissä voi päästä parhaassa tapauksessa jopa 3000-kertaisten voittojen makuun.
Vuonna 2018 julkaistu Sweet Alchemy on Play’n GO:n käsialaa, ja nimensä mukaisesti tarjolla on monia sokerikuorrutettuja erikoistoimintoja, kuten ilmaiskierroksia ja bonuspelin avulla napattavia voittokertoimia. Miellyin myös pelin Cluster Pays -ideaan: perinteisten voittolinjojen sijaan kolikoita kilisee saldoon symboleiden muodostamien rykelmien avulla.
Näin Sweet Alchemy -peliä pelataan
Sweet Alchemy poikkeaa mielestäni perustavanlaatuisesti monista kilpailijoistaan: kyseessä on 5 rullaa ja 5 riviä sisältävä klusterislotti. Panin merkille, että erikoistoimintojen aikana ruutu kasvaa entisestään kooltaan, mihin palaammekin myöhemmin tekstissä vielä tarkemmin. Peliruudun rakenteen ansiosta Sweet Alchemystä ei myöskään löydy perinteisiä maksulinjoja, sillä voittoja pääsee takomaan vähintään neljän saman pelimerkin muodostamilla klustereilla eli rykelmillä.
Kiinnitin huomiota myös ruudun vasemmassa reunassa näkyvään Sugar Rush -mittariin, johon jokainen keräämäni voitto kasaantui ja jolla on täten vaikutusta myös pelin erikoistoimintoihin. Tsekkasin myös, miten pelin panos- ja automaattikierrosasetuksia pääsee säätämään, ja kaikki tarvittava löytyy ruudun alareunasta. Panosrajat kiinnittivät positiivisessa mielessä huomioni, sillä kierrospanoksen voi asettaa kaiken kaikkiaan 0,10–100 euron välille.
Asiantuntijan vinkki
Kasinonetin toimitus on yksinkertaisesti hullaantunut Sweet Alchemy -pelistä! Herkullisen teeman lisäksi kolikkopeli sisältää mielestäni yllättävän monipuoliset erikoistoiminnot, joten peli ei totisesti ole pelkkää sokerikuorrutusta ja söpöilyä.
Kehotan silti tutustumaan sääntöihin jo etukäteen, jotta pysyy lukuisten eri erikoistoimintojen sisällöstä kartalla. Kunnon perehtymisellä ehkäisee tehokkaasti mahdollisia väärinymmärryksiä, ja toisaalta suosittelen myös pitämään mielessä pelin korkean volatiliteettitason.
Pelin erikoistoiminnot
Arvasin jo ennen kuin edes avasin peliä, että ruudulla päästään näkemään mitä makeampia ja sokerisempia elementtejä. Herkkuja puhkuva teema heijastuukin tyylikkäästi pelin 8 perussymboliin, jotka ovat nimenomaan erilaisia karkkeja: värispektrissä päästään todistamaan kaiken värisiä nameja aina viileän sinisensävyisistä herkkupaloista korkea-arvoisimpaan, tähdellä koristeltuun keltaiseen karamelliin saakka.
Myös pelin erikoistoiminnot ovat omiaan ajamaan pelaajan kuin pelaajan sokerihumalaan. Bongasin pelistä jopa erilaisia Wild-symboleita, ja voitokkaita keitoksia pääsee keittelemään myös ilmaiskierrosten ja bonuspelin vauhdittamana.
Wildit
Löysin slotista yhteensä kolme erilaista Wild-symbolia. Kaikki niistä korvaavat tuttuun tapaan ruudulta muita pelimerkkejä, mutta wildeilla on myös omia erityispiirteitä. Panin merkille, että tavallinen Wild-symboli muistuttaa maukasta karamellia, mutta toisaalta ruudulla vilahtelee myös raidallisia wildeja ja strösseleillä somistettuja wildeja, joiden avulla pääseekin hauskoihin lisäherkkuihin käsiksi.
Huomasin, että raidalliset Wild-symbolit voivat tuhota koko rivillisen tai rullallisen pelimerkkejä ollessaan osa voittavaa symboliyhdistelmää. Strösseleillä päällystetyt Wild-symbolit tuhoavat ruudulta taas sattumanvaraisen symbolin kaikki esiintymät niiden tarkasta sijainnista riippumatta – tämä oli mielestäni loistavaa!
Mainitsin aiemmin ruudulla näkyvän Sugar Rush -mittarin, joka vaikuttaa nimenomaan Wild-symboleiden aktivoitumiseen. Huomasin, että kun Sugar Rush -mittari oli täynnä, ilmestyi ruudulle välittömästi erilaisia wildeja luomaan lisää säpinää.
Scatter-symbolit
Oli mielestäni yllättävää, ettei pelistä löydy lainkaan Scatter-symbolia. Käsittelemmekin seuraavaksi ilmaiskierroksia ja bonuspeliä, joiden aktivoituminen ei ole sidoksissa minkäänlaisen symbolin läsnäoloon.
Ilmaiskierrokset
Koen, että ilmaiskierrokset hämmentävät soppaa juuri oikealla tavalla: jopa peliruutu kasvaa spinnien aikana 9×9-kokoiseksi. Huomasin, että sain ilmaiskierroksia käyttööni pelin Sugar Rush -mittarin avulla: kun Sugar Rush -mittariin on kertynyt kaikkiaan 38 karkkia yhden kierroksen aikana, starttasi Mix the Elixir -bonuspeli.
Mitä enemmän mittariin on kertynyt symboleita, sitä enemmän spinnejä ja niihin liittyviä erikoisominaisuuksia sain käyttööni: jos mittari oli juuri ja juuri täynnä, ansaitsin 3 ilmaiskierrosta kolmen erityisen Candy Spells -erikoisominaisuuden kera. Mitä enemmän ehdin tienaamaan yhden kierroksen aikana voittoja, saatoin saada käyttööni jopa 7 ilmaiskierrosta 7 Candy Spells -lorun kera.
Mitä kyseiset Candy Spells -toiminnot sitten ovat? Kehotan siirtämään katseen ruudun oikeassa reunassa nähtävään Alchemistiin, joka vastaa lorujen heittämisestä. Huomasin, että loruja ilmestyy pähkinänkuoressa joka kerran, kun ilmaiskierrosten aikana ei tule voittoa. Candy Spells -loruihin kuuluvat muun muassa seuraavat toiminnot:
- Sugar Bomb: toiminto räjäyttää ruudulta symboleita.
- Sweet Surprise Wild: toiminto korvaa rullilta sattumanvaraisia symboleita.
- Mixed Candy: sekoittaa peliruudun järjestyksen ja luo samalla voittavia symboliyhdistelmiä.
Muut erikoistoiminnot
Herkullisia yllätyksiä riittää vielä enemmänkin: panin nimittäin merkille, että ilmaiskierrokset voivat avata portin myös erilliseen Elixir of Power -bonuspeliin. Bonuspelin aikana ruudulle ilmestyi erilaisia maukkaan näköisiä suklaakarkkeja, joista minun tuli mieleisimmät. Suklaakarkit paljastavat altaan erivärisiä eliksiiripulloja, joista kukin sisältää tietyn suuruisen voittokertoimen.
Huomasin tosin, ettei voittokertoimen nappaamiseen riitä ainoastaan yhden eliksiiripullon kertyminen. Jotta voittokerrointa sovelletaan saatuun pottiin, täytyy saman värisiä eliksiiripulloja olla nimittäin kerättynä kolme kappaletta. Elixir of Bonus -bonuspelin aikana voi netota jopa 10-kertaiset voitot saatuun kolikkomäärään nähden, ja toisaalta eliksiiripullojen metsästyksen jälkeen eteeni avautui kartta.
Pääsin etenemään kartalla jokaisen bonuspelin jälkeen, minkä myötä pääsin luonnollisesti nappaamaan myös lisävoittoja. Kartta tuo mielestäni slottiin hauskaa pelillistämisen ideaa, joten idea oli Play’n GO:lta napakymppi!
Ulkoasu ja teema
Sweet Alchemy leikittelee mielestäni hauskasti sarjakuvamaisen värikkäällä ilmaisulla ja alkemiaan liittyvillä elementeillä, ja peli onkin onnistunut keitos hyviä grafiikoita ja taianomaista tunnelmaa. Koen, että pelivalmistaja Play’n GO:n kädenjälki on pelistä helposti tunnistettavissa, ja Sweet Alchemy onkin mielestäni korkeilla tuotantoarvoilla luotu peli. Mielestäni teema ja musiikki pelaavat hienosti yhteen, ja ääniraita puhkuukin pirteyttä, suloisuutta ja raikkautta.
Pelaa Sweet Alchemyä näillä kasinoilla
RTP ja volatiliteetti
Sweet Alchemyn RTP-prosentti kiinnitti välittömästi huomioni: vaikkei 96,50% suuruinen palautusprosentti vielä ylläkään kaikkien aikojen korkeimpien lukemien tasolle, voidaan sitä pitää hyvin perustein jo kuitenkin muhkeana.
Yllätyin toisaalta pelin korkeasta volatiliteettitasosta. Koin, että voittoja siunaantui korkean varianssitason peliksi yllättävän paljon, ja pelissä on mahdollista päästä myös odottamattoman isokokoisten voittojen pariin.
Mobiilipelaaminen
Kun avasin pelin ensimmäistä kertaa mobiililaitteella, olin hieman hämmentynyt. Peliruutu skaalautuu mobiililaitteen näytölle hyvin eri tavalla, ja mielestäni ruudulla näkyviä elementtejä oli aluksi hankalaa hahmottaa. Graafinen toteutus on valitettavasti hieman kärsinyt mobiilialustaa suunnitellessa.
Panoksen ja Autoplay-toiminnon asetus tapahtui mielestäni kuitenkin sukkelasti oikeasta alareunasta löytyvän valikon takaa, joten pelaamisen aloittaminen hoitui sinänsä helposti. En havainnut pelin toiminnan kannalta eroavaisuuksia myöskään iOS- ja Android-laitteiden välillä, joten hyvin monenlaisten älylaitemallien omistajat voivat ryhtyä nauttimaan pelin magiasta.
Yhteenveto – ruusut ja risut
Sweet Alchemy jatkaa mielestäni Play’n GO:n menestystarinaa: peli on paitsi pirteän näköinen mutta myös kiinnostavilla erikoistoiminnoilla ladattu. Mielestäni ilmaiskierrosten mukana laajeneva peliruutu lisäsi juuri sopivasti slottiin säpinää, ja erilaisia voittokertoimia taikovan bonuspelin avulla pääsi mukavan kokoisten voittojen makuun.
Toisaalta pelin sääntöihin on enemmän kuin suotavaa tutustua etukäteen, sillä ruudulle ilmestyy tiuhaan tahtiin hyvin erilaisia yllätyksiä. Vaikken itse kokenutkaan kiinnittäväni pelin korkeaan volatiliteettitasoon erityisemmin huomiota, on se suositeltavaa pitää mielessä – voittoja ei välttämättä pääse havittelemaan joka kierroksella.
Usein kysytyt kysymykset
Monta voittolinjaa Sweet Alchemy -pelistä löytyy?
Sweet Alchemy toimii itse asiassa Cluster Pays -idealla, joten slotista ei löydy lainkaan perinteisiä maksulinjoja. Voittoon vaaditaan näin ollen vähintään 4 saman symbolin kertyminen rykelmään.
Mikä on Sweet Alchemy -pelin maksimivoitto?
Pelissä voi päästä panokseen nähden korkeimmillaan jopa 3000-kertaisten voittojen makuun.
Mikä on Sweet Alchemy -pelin RTP?
Sweet Alchemyn teoreettinen palautusprosentti on 96,50%, ja lukema on moniin kilpaileviin peleihin verrattuna kilpailukykyinen.
Mikä on Sweet Alchemy -pelin maksimipanos?
Pelissä voi asettaa korkeintaan 100 euron suuruisia kierrospanoksia.