Näin paljon Suomen parhaiten palkatut jääkiekkoilijat tienaavat

Näin paljon Suomen parhaiten palkatut jääkiekkoilijat tienaavat

Kirjoittanut: Anni Mäkelä 29.11.2021

Suomessa jääkiekkoa ammatikseen pelaavista urheilijoista isoimmat tulot on KHL:ssä pelaavilla Jokerien pelaajilla. KHL-Jokerien kovapalkkaisimmat pelaajat ovat ulkomaalaisia, mutta myös suomalaiset yltävät monien satojen tuhansien eurojen tuloihin. 

Suomessa ammattiaan harjoittavista urheilijoista parhaiten rahoiksi lyövät jääkiekkoilijat. Jääkiekon mahtiasema on näkynyt jo pitkään vuosittaisissa urheilijoiden verotietolistauksissa, eikä tähän tullut muutosta vuonna 2020. Jääkiekon vahvuus lajina on  Suomessa on aina ollut omaa luokkaansa, mikä näkyy myös vedonlyöntiä tarjoavilla nettikasinoilla. Entiset suomalaiset huippujääkiekkoilijat, kuten vaikkapa NHL-legenda Esa Tikkanen, ovat myös jakaneet tietämystään lajista esimerkiksi Unibetin kolumneissa.

Suomessa pelaavien jääkiekkoilijoiden verotiedoissa huomioon on otettava se, että pelaajat voivat laittaa verottomana rahastoon joko 50 prosenttia palkastaan tai maksimissaan 100 000 euroa. Rahastoon laitettuja rahoja ei näy vielä verotiedoissa, vaan vasta sitten, kun pelaaja ryhtyy nostamaan rahaston varoja peliuran päättymisen jälkeen. Todellisuudessa pelaajien palkat voivat siis olla huomattavasti suurempia kuin verotiedoissa näkyy.

Pihlström ja Joensuu yli 300 000 euron tuloilla

Maailman toiseksi kovimmassa kiekkosarjassa KHL:ssä pelaavien Jokerien pelaajien palkat ovat Suomessa omassa luokassaan. Yli 200 000 euron ansiotuloista nautti vuonna 2020 yhteensä 14 Jokerien pelaajaa. Isoimmat tulot olivat joukkueen ulkomaalaispelaajilla. Palkkakunkku oli yhdysvaltalainen Brian O’Neill 564 480 euron ansiotuloilla. Toiseksi eniten tienasi tanskalaispelaaja Nicklas Jensen, joka sai 557 511 euroa ja kolmanneksi suurin liksa oli 428 057 euroa saaneella kanadalaisella Alexander Grantilla.

Jokerien suomalaispelaajista isoimmat ansiotulot olivat Antti Pihlströmillä, joka sai 383 711 euroa. Toiseksi eniten suomalaisista jokeripelaajista tienasi Jesse Joensuu, jonka ansiotulot olivat 330 636 euroa. Jokereissa pelaava Leijonien kultakapteeni Marko Anttila tienasi 217 754 euroa.

SM liiga palkkakuninkaat

Konkarit SM-liigan palkkakuninkaita 

Kotimaisen jääkiekon SM-liigan osalta isoimmista tuloista pääsivät nauttimaan sarjan konkarit. Liigan palkkaykköseksi ylsi HPK:ssa ja Kärpissä pelannut kanadalainen Cody Kunyk 203 949 euron tuloilla. Suomalaisista eniten tienasivat 186 489 euroa saanut TPS:n 35-vuotias Lauri Korpikoski ja 184 428 euron tuloilla Tapparan riveissä pelannut Kristian Kuusela, 38.

Verovuonna 2020 liigapelaajien palkkoihin vaikutti laskevasti koronapandemia. Useat seurat joutuivat säästökuurille, koska yhteiskunnalliset rajoitukset pakottivat seurat pelaamaan tyhjille katsomoille. Näillä rajoituksilla oli myös jossain määrin vaikutusta vedonlyöntiä tarjoaviin pikakasinoihin ja niiden avoinna oleviin kohteisiin.

Alla listattuna kunkin liigajoukkueen palkkaykkönen. Listalla ei ole otettu huomioon pelaajia, jotka pelasivat kauden osittain ulkomailla. Lista on tehty pelaajien kauden 2020–2021 joukkueiden pohjalta.

  • Kärpät: Cody Kunyk 203 949 €
  • SaiPa: Tomas Zaborsky 188 886 €
  • TPS: Lauri Korpikoski 186 491 €
  • Tappara: Kristian Kuusela 184 428 €
  • HIFK: Joonas Lyytinen 182 300 €
  • Ilves: Arttu Ruotsalainen 178 341 €
  • Lukko: Lukas Klok 139 139 €
  • JYP: Jani Tuppurainen 135 902 €
  • Ässät: Mika Niemi 120 252 €
  • Pelicans: Jesse Ylönen 118 352 €
  • KalPa: Alexander Ruuttu 115 625 €
  • HPK: Petri Kontiola 113 601 €
  • KooKoo: Trevor Mingoia 104 611 €
  • Sport: Jonne Virtanen 101 831 €
  • Jukurit: Anssi Löfman 95 537 €

NHL miljoonatulot

NHL-pelaajat nauttivat miljoonatuloista 

Jääkiekkoilijalle ykköstavoite urheilullisesti sekä taloudellisesti on NHL. Pohjois-Amerikan mahtisarjassa pääsee kiinni rahasummiin, joista Suomessa ja Euroopan sarjoissa voi vain haaveilla. NHL:ssä kaikkien pelaajien palkkatulot ovat julkista tietoa, sillä sarjassa käytetään palkkakattojärjestelmää, jolla ylläpidetään tasaista ja yhdenvertaista kilpailutilannetta.

Suomalaisista suurinta palkkaa NHL:ssä nauttivat 9,25 miljoonaa dollarin kausitulot saava Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, 8,46 miljoonaa tienaava Carolina Hurricanesin Sebastian Aho ja 8,45 miljoonaa kaudesta kuittaava Miro Heiskanen.

Ensi kaudesta eteenpäin suomalaisten palkkakurko on Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov. Hän allekirjoitti lokakuussa uuden kahdeksanvuotisen sopimuksen, jolla hänen kausipalkkansa nousee 10 miljoonaan dollariin.

Todellisuudessa NHL-tähdet eivät kuitenkaan pääse käsiksi näin isoihin summiin. Ilmoitetut kausipalkat ovat bruttotuloa, joten niistä lähtee pois vielä niin sanottu liigan ja pelaajajärjestön sopima puolueettomaan rahastoon menevä noin 17,2 prosentin escrow-maksu, verot ja pelaajan agentille menevät maksut.

Jos esimerkkinä käytetään Barkovin uutta sopimusta, jonka kausikohtainen keskipalkka on noin 10 miljoonaa dollaria, lähtee tästä Floridan osavaltion verotuksessa 39,25 prosenttia veroa, 17,2 prosentin escrow-maksu ja yleisesti käytetty noin kolmen prosentin maksu agentille. Tämä tarkoittaa, että Barkoville nettona käteen jäisi noin neljä miljoonaa dollaria.

Lähteet: YLE, Iltalehti, CapFriendly.com