Mediakohu: TikTok toimii kaksinaamaisesti rahapelisisältöjen suhteen

Mediakohu: TikTok toimii kaksinaamaisesti rahapelisisältöjen suhteen

Kirjoittanut: Anni Mäkelä 29.09.2023

Australiassa on noussut suuren luokan mediakohu ja syytösten aalto TikTokia kohtaan tekopyhyydestä rahapeliaiheisiin sisältöihin liittyen.  TikTok-käyttäjä Kate Susabu latasi taannoin alustalle videon, jossa hän kritisoi televisiossa esitettyjen uhkapelimainosten määrää sillä seurauksella, että TikTok poisti hänen videonsa kaksi kertaa. Samaan aikaan yhtiö kuitenkin sallii yhteistyökumppaniensa julkaisuissa yhä suuremman määrän sisältöä, joka liittyy rahapelaamiseen. TikTokin käytännöt asiassa ailahtelevat kummallisesti, sillä kun The Guardian -media sittemmin pyysi TikTokilta kommenttia aiheesta, Susabun videoiden esto poistettiin.

TikTokin rahapelivideoilla houkutellaan nuoria aikuisia

Australialainen Kate Susabu latasi heinäkuussa TikTokiin oman videonsa, jossa hän esittää kriittisiä mielipiteitä siitä, miten paljon televisiossa nykyisin esitetään uhkapelimainoksia. Samassa yhteydessä hän kertoi isoisänsä kamppailevan peliriippuvuuden kanssa.  Susabu tehosti julkaisuaan liittämällä siihen linkin verkkovetoomukseen, jonka avulla on tarkoitus saada TV-yhtiöt lopettamaan yhteistyö niille rahaa tuottavien rahapeliyhtiöiden kanssa.

Lisäksi Susabu nosti esiin Australian Institute of Family Studies -laitoksen tekemän tutkimuksen, jonka tuloksista ilmenee, että yli 70 prosenttia australialaisista 18–35-vuotiaista miehistä on vaarassa luisua ongelmapelaamisen puolelle. Australialaiset kuuluvat suomalaisten tavoin maailman eniten rahapelejä pelaavien kansojen joukkoon.

TikTok kavahti takajaloilleen ja poisti Susabun rahapelaamiseen kriittisesti suhtautuvat videot vedoten siihen, että ne rikkoivat ”yhteisön ohjeita”. TikTok ilmoittaa kieltävänsä alustallaan sisällön, joka selkeästi liittyy uhkapeleihin, mutta tähän kytkeytyy yhtiön moraalin pahasti kyseenalaiseksi saattava suuren mittaluokan poikkeus.

TikTok on solminut yhteistyösopimuksen neljän Australiassa toimivan rahapeliyhtiön kanssa, ja sallii näille yhtiöille sisältöjen julkaisemisen. Australian kansanterveysalan ammattilaiset kritisoivat jo aiemmin TikTokia siitä, että se käytti sopimusta nuoren sukupolven pelaajien houkuttelemiseksi rahapelaamisen pariin. Luvan rahapeliaiheisiin julkaisuihin saaneiden operaattoreiden videoilla esiintyy usein entisiä urheilijoita ja vaikuttajia, eikä niistä aina ilmene selkeästi, että ne ovat mainoksia.

Saman tyyppistä toimintaa on viime vuosina nähty paljon Suomenkin sosiaalisissa medioissa, kun TV:stä ja mediasta tutut julkkikset ja some-ammattilaiset ovat promonneet ulkomaisten yhtiöiden omistamia suomalaisia kasinoita ja vedonlyöntisivustoja. Muiden kuin monopoliyhtiömme Veikkauksen pelien markkinointi on Suomessa toistaiseksi kiellettyä, vaikka itse pelaaminen niin vanhoilla kuin uusillakin kasinoilla on sallittua.

Mediapaine aiheutti rahapelivastaisten videoiden palauttamisen

Kate Susabun TikTok-julkaisujen tarina sai uuden käänteen, kun The Guardian Australia haastatteli häntä. Susabu kertoi olevansa äärimmäisen pettynyt siihen, että TikTok poisti hänen videonsa samaan aikaan, kun rahapeliaiheisten sisältöjen määrä kasvaa kasvamistaan.

”Keskityn myönteiseen sosiaaliseen muutokseen, ja kun otetaan huomioon, miten rahapelaamisen on osoitettu pahentavan sosiaalisia ongelmia, on järjetöntä, että TikTok poisti videon, jolla mainostin rahapelien vastaista vetoomusta, ei kerran vaan kahdesti. Lisäksi on silkkaa tekopyhyyttä, että yritys, joka markkinoi sovellustaan teineille hauskana asiana, tienaa rahaa rahapeliyhtiöiltä sallimalla niiden käyttää mainoksia alustallaan”, Susabu sanoi.

Kun The Guardian otti TikTokiin yhteyttä saadakseen siltä vastakommentin, Susabun videoiden esto yllättäen poistettiin kokonaan. Myöhemmin TikTokin edustaja sanoi: ”Sen lisäksi, että rahapelimainontaa valvotaan jatkuvasti, emme salli muuta rahapelejä kuvaavaa sisältöä alustallamme, kuten yhteisöohjeissamme todetaan.” TikTokin mukaan sen käyttäjät voivat helposti valittaa sovelluksen sisällä seuraamuksista, joita heille on langetettu yhteisöohjeiden rikkomuksista.

Rahapeliyhtiöitä on arvosteltu muun muassa siitä, että ne käyttävät TikTokia mainostamiseen erityisesti nuorten naisten houkuttelemiseen mukaan asiakaskuntaansa, joka nykyisin on varsin miesvoittoista. TikTokissa julkaistuissa videoissa esiintyy hymyileviä nuoria naisia pelaamassa uhkapelejä miespuolisten ystäviensä kanssa.

TikTok kuitenkin väittää, että kaikki rahapelaamiseen liittyvät mainokset on suunnattu ainoastaan 21 vuotta täyttäneille käyttäjille ja että niiden näyttökertoja on rajoitettu. Yhtiö mainitsee myös tarjoamansa toiminnon, jolla mainokset voi blokata ja sanoo valvovansa mainontaa, jotta ”kaikki käyttäjät saavat turvallisen kokemuksen”.

Rahapelien somemarkkinointi ongelmana Suomessakin

Suomi on siirtymässä digipelaamisen osalta kaikille toimiluvan hankkiville operaattoreille avoimeen rahapelaamisen lisenssijärjestelmään parin vuoden kuluessa, mutta toistaiseksi voimassa on Veikkauksen rahapelimonopoli. Rahapelien markkinoinnin sisällöille on asetettu tiukat säännöt Veikkauksen osalta, ja muilta operaattoreilta se on toistaiseksi kokonaan kiellettyä. Valvovana viranomaisen toimii Poliisihallitus, joka voi rikkomuksia havaitessaan esimerkiksi aluksi antaa varoituksen ja ohjeistaa poistamaan kielletyt sisällöt ja tarvittaessa asettaa uhkasakon, joka lankeaa maksettavaksi, ellei mainostaja noudata poistovaatimusta.

Valvontaa on kiristetty viime vuosina. Jos monopolin ulkopuolinen rahapeliyhtiö jatkaa säädösten vastaista markkinointitoimintaa, se voi joutua mustalle listalle ja sen jälkeen sen suomalaisasiakkaiden rahansiirrot operaattorin sivustoilla voidaan blokata.

Esimerkiksi tunnetut viihde- ja urheilualan julkkikset ovat varsinkin sosiaalisessa mediassa jo vuosia tehneet näkyvää yhteistyötä eräiden kasino-operaattoreiden kanssa. Myös tähän toimintaa Poliisihallitus puuttuu nykyisin yhä jämäkämmin.

Alkuvuodesta 2023 Poliisihallitus lanseerasi tiedotuskampanjan nimeltä Ei mitään rajaa. Sen tavoitteena oli lisätä erityisesti nuorten aikuisten tietoisuutta lainvastaisesta rahapelimarkkinoinnista. Kampanja sisälsi somessa jaettuja videoita, joissa ”kuvitteellinen somevaikuttaja havahtuu mielikuvamainonnan todelliseen luonteeseen”. Lisäksi kampanjaan kuului video vakavia rahapeliongelmia kokeneen henkilön tarinasta ja kokemuksista hänen itse kertomanaan. Videoita julkaistiin TikTokissa, Instagramissa ja YouTubessa.

Poliisihallituksen mukaan rahapelimainontaa on jo vuosien ajan kohdistettu somessa nimenomaan nuoriin aikuisiin. Huomion saamiseen on käytetty tunnettuja somejulkkiksia, ja rahapelaaminen on liitetty mielikuvien tasolla elämässä menestymiseen, vaurastumiseen ja julkisuuden saamiseen.

Todellisuudessa rahapelaamisella rikastumiset mahdollisuudet ovat minimaaliset ja toisaalta vastuullisen pelaamisen saralta lipeäminen ja siitä seuraavat sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset ongelmat aina riskinä. Veikkauksen ja tulevaisuuden lisenssijärjestelmässä sen rinnalle tulevien kasino-operaattorien on noudatettava sääntöjä, joilla markkinointi pidetään maltillisena ja epäeettiset ylilyönnit sekä valheellisten mielikuvien käyttö estetään.

Lähteet:
The Guardian Australia
Campaign
Poliisihallitus