Jumanji

NetEnt-kasinot
star-icon 4/5
arvostelu: Anni Mäkelä checkmark
euro-coin
Palautusprosentti
96.3
color-palette
Maksimivoitto
28000 kolikkoa
cup
Volatiliteetti
Matala / Keskitasoinen

90 -luvun puolivälissä julkaistu Jumanji -leffa oli aikoinaan iso menestys. Jo edesmenneen Robin Williamsin tähdittämässä tarinassa lasten lautapeli herää henkiin ja seikkailu pelin sisällä alkaa. Leffa perustui itse asiassa jo 1981 julkaistuun kirjaan, mutta vasta leffateatterin kautta tarina nousi suureen tietoisuuteen ja synnytti myös Jumanji -piirrossarjan, joten tehtiin neljän vuoden ajan 90 -luvun loppupuolella, mutta sitten tarinan lento hieman väsähti ja Jumanji vaipui unholaan.

Jumanji: Welcome to the Jungle -nimellä vuonna 2017 teattereihin tullut seikkailuelokuva puhalsi kuitenkin uutta tuulta purjeisiin ja nykypäivänkin lapset ja nuoret tuntevat taas Jumanjin. Elokuvan näyttelijäkaarti on kovatasoinen, sillä leffassa nähdään esimerkiksi Dwayne „The Rock“ Johnson, Kevin Hart, Jack Black, sekä Karen Gillan. Elokuva on tuottanut lähes miljardi dollaria, eli ei oli ihme, että NetEnt näki siinä potentiaalia myös nettikasinopelinä ja solmi lisenssisopimuksen pelin kehittämisestä.

Kesäkuun 21. 2018 julkaistu Jumanji on ollut yksi kuluvan vuoden odotetuimmista peleistä, osittain leffan huiman suosion vuoksi, osittain siksi, että NetEntin julkaisut tuppaavat aina olemaan todella suosittuja ja usein päätyvät kasinoiden ilmaiskierrostarjouksiin julkaisun jälkeen. Jumanji -slotti sisältää tietenkin paljon leffasta tuttuja elementtejä, mikä varmasti lisää pelinautintoa leffan nähneille, mutta peli on niin laadukas, että sitä varmasti pelaa mielellään, vaikkei leffoja olisi nähnytkään.

Voittopotentiaali

95%

95%

Grafiikat

90%

90%

Viihdyttävyys

90%

90%

Pelin tiedot
Julkaistu 21 kesä, 2018
Maksimivoitto 28000 kolikkoa
Voittolinjat 36
Palautusprosentti 96.3
Kolikon arvot 0,01 - 2
Maksimipanos 200 €
Volatiliteetti Matala / Keskitasoinen
Ilmaiskierrokset Kyllä
Bonustoiminnot Ilmaiskierrokset & bonuspeli

Pelaaminen

Jumanjissa on viisi rullaa, mutta pelin aloittaessa näet, että tämä ei tarkoita aivan perinteistä näkymää. Rullilla on nimittäin riviä eri määriä, eli ensimmäisellä rullalla vasemmalta katsottuna kolme rullaa, seuraallla neljä, keskimmäisellä viisi riviä, neljännellä neljä riviä, ja viimeisellä, eli viidennellä rullalla taas kolme riviä. Voittolinjoja pelistä löytyy 36 kappaletta ja panostus voi vaihdella 0,10 euron minimipanoksesta aina 200 euron maksimiin.
Pelin palautusprosentti on 96,3%, eli hyvää keskitasoa verrattuna muihin slotteihin.

Teema ja ulkoasu

Pelin teema ei varmasti ole kenellekään enää epäselvä tässä vaiheessa. Pelin taustana on olohuone, jonka lattialle rullat on asetettu hieman tavallisen lautapelin tapaan. Rullat itsessään ovat täynnä leffasta tuttuja hahmoja ja rekvisiittaa, mutta niistä lisää alempana.
NetEnt on tunnettu upeista graafikoista ja Jumanjin kohdalla odotukset ovat tämän suhteen olleet poikkeuksellisen korkealla johtuen leffan huimasta menestyksestä. NetEntin toimistolla onkin varmasti ollut tavallista enemmän paineita Jumanjia koodatessa, sillä lisenssi ei ole varmasti irronnut halvalla elokuvastudiolta ja odotukset myös Hollywoodissa ovat varmasti olleet katossa. Pelin auetessa ei kestä kauaa huomata, että NetEnt on taas kerran onnistunut luomaan todella kauniin ja mukaansatempaavan pelin, jonka grafiikat ja äänimaailma tukevat upeasti toisiaan ja saavat pelaajankin nopeasti pelitunnelmaan.

Symbolit

Jumanjin symboleina esiintyy tavalliseen tapaan korttipakasta tutut J, Q, K, sekä A, jotka tarjoavat pienempiä voittoja osuessaan oikeille paikoille. Suurempia voittoja tarjoavat leffasta tutut viidakon eläimet: sarvikuono, krokotiili, pelikaani, ja leijona, joka on se arvokkain symboli. Jumanjista löytyy tietenkin myös wild -symboli, jota kuvaa yksinkertaisesti teksti „Wild“, ja scatterin tunnistaa Jumanji -lautapelin laatikosta.

Ilmaiskierrokset

Pelissä on neljä erilaista, satunnaista ilmaiskierrosominaisuutta, jotka voivat lähteä käyntiin milloin vain pelin aikana.

Sticky Vines

Sticky Vines saattaa aktivoitua jos voitat vähintään kahdella voittolinjalla ja toiminnon käynnistyessä saat ilmaiskierroksia. Kun Sticky Vines -toiminto on käynnissä, kaikki voittoyhdistelmään kuuluvat symbolit ja ruudulla mahdollisesti olevat wild -symbolit jämähtävät paikoilleen ilmaiskierroksen ajaksi kunnes kierrokset pyörivät loppuun ja kaikki voittosymbolit häviävät tai koko ruutu täyttyy niistä.

Monsoon Wild

Monsoon Wild -ominaisuus on täysin satunnaisesti ilmestyvä ja voi aktivoitua ainoastaan kun olet pääpelissä, eli se ei voi laueta muiden erikoisominaisuuksien ollessa toiminnassa. Monsoon Wild täyttää aktivoituessaan yhden tai kaksi rullaa wild -symboleilla ja loput rullat pyörähtävät käyntiin ja tarjoavat mukavasti voittomahdollisuuksia.

Monkey Mayhem

Kuten Monsoon Wild, myös Monkey Mayhem -toiminto on täysin satunnainen ja voi käynnistyä vain pääpelin aikana. Monkey Mayhem ottaa edellisen kierroksen tuloksen, järjestää symbolin ruudulla uudestaan, ja takaa varman voiton.

Wild Stampede

Erikoisominaisuuksista viimeinen on Wild Stampede, jossa sarvikuonot valtaavat ruudun rullien pyöriessä ja samalla tuovat rullille 4-9 wild -symbolia. Rullien pysähtyessä voitot maksetaan normaalisti voittotaulukon mukaisesti.

Erikoistoiminnot

Pelin ehdoton kohokohta on Board Game -erikoisominaisuus, joka käynnistyy pääpelina aikana kun saat mille tahansa rullille vähintään kolme scatter -symbolia. Kun Board Game, eli suomalaisittain lautapeli, käynnistyy, ilmestyy ruudulle neljä viidakon eläimiä edustavaa nappulaa. Sinun tulee valita näistä yksi. Sen jälkeen saat heittää pelissä kohtaa noppaa ja sen mukaan siirtää valitsemaasi pelinappulaa. Nopanheittojen lukumäärä määräytyy ruudulla olevien scatter -symbolien mukaan – kolmella saat kuusi heittoa, neljällä seitsemän, ja viidellä kahdeksan heittoa.
Voitat erilaisia palkintoja riippuen siitä mihin valitsemasi nappula pelilaudalla pysähtyy ja tarjolla on esimerkiksi kolikkovoittoja, ilmaiskierroksia, sekä lisää heittokierroksia nopilla. Lisäksi jokaisella kolikkovoitolla on kerroin yhdestä viiteen, ja tämä kerroin tietenkin moninkertaistaa aina voittosi numeron mukaan.
Lautapelin sisällä on vielä yksi erikoisominaisuus, nimittäin jos valitsemasi pelinappula pysähtyy Mystery Feature -kohtaan, ilmestyy pelilaudan keskelle palkintoja täynnä oleva karuselli. Voittoina tästä karusellista löytyy kolikkovoitto, joka voi olla 2-10 kertaa panoksesi kokoinen, kaksi lisäheittoa nopilla, sekä ilmaiskierroksia.

Panokset ja voitot

Panoskoot vaihtelevat Jumanjissa 0,10 euron minimistä 200 euron maksimipanokseen, ja kolikoiden arvot vaihtelevat puolestaan 0,01 eurosta 2 euroon. Maksimivoitto Jumanjissa on peräti 1000x panos, eli tarjolla voi parhaassa tapauksessa olla melkoisia rahakasoja, vaikkei toki miljoonapotteihin peli ylläkään.

Mobiilipeli

Jumanji toimii mobiililaitteilla aivan kuten pöytäkoneellakin, eli peli kulkee mukavasti taskussa tai kassin pohjalla ja voit pelata missä vain. NetEnt on pitänyt huolen siitä, että grafiikat toimivat myös pienemmällä näytöllä.

Samankaltaisia pelejä

Leffoihin perustuvia pelejä on nykyisin markkinoilla useita. Jumanji -tarina on kuitenkin niin erikoinen, että ei ole helppo keksiä samantyylisiä pelejä, etenkin kun otetaan huomioon myös rivien määrän vaihtelu rullilla. Leffoista tai tv-sarjoista inspiraatiota saaneita pelejä ovat esimerkiksi Game of Thrones, Planet of the Apes, Jurassic Park, ja Jurassic World, eli vaihtoehtoja löytyy.
Hieman vanhemmista ja kenties vähemmän tunnetuista leffapeleistä mainittakoon vielä Halloween, King Kong Fury, Highlander, sekä Ted, jotka kaikki ovat myös kokeilemisen arvoisia pelejä, joskaan eivät yllä Jumanjin tasolle jos totta puhutaan.

Yhteenveto

On oikeastaan poikkeuksetta niin, että kun näkee NetEntin olevan jonkun kasinopelin taustalla, ei voi odottaa mitään muuta kuin huippulaatua. Tämä pätee todellakin myös Jumanjin kohdalla, sillä pelissä on oikeastaan kaikki kohdillaan: upeat grafiikat ja äänet, todella monipuolisesti ilmaiskierros- ja erikoistoimintoja, sekä suuri vaihtelu panoskoossa, eli voit pelata pennosilla tai suurilla seteleillä. Oikeastaan ainoa miinus tulee jättipotin puutteesta, mutta kyllä kai muutama satatuhatta silti pankkitilillä lämmittää jos pelin maksimivoiton onnistuu metsästämään. Suosittelemme Jumanjia lämpimästi, sillä se on ehdottomasti yksi vuoden 2018 kohokohtia slottipeleissä.

Anni Mäkelä

Anni Mäkelä – copywriter, kasinoarvostelut

check_mark
Ennen Kasinonettiä työskentelin nettikasinon asiakaspalvelussa, josta sainkin roppakaupalla kokemusta kasinomaailmasta.