Jack and the Beanstalk

NetEnt-kasinot
star-icon 4/5
arvostelu: Markus Nieminen checkmark
euro-coin
Palautusprosentti
96.2
color-palette
Maksimivoitto
1 000
cup
Volatiliteetti
KOrkea

Jack and the Beanstalk on videokolikkopeli pelitoimittaja NetEntiltä. Vuonna 2011 julkaistun pelin teemana on klassinen satu Jaakosta ja pavunvarresta, jossa Jaakko, eli Jack, istuttaa taikasiemenet takapihalleen ja huomaa seuraavana aamuna, että niistä on kasvanut valtava pavunvarsi taivaaseen saakka. Jack kiipeää pavunvartta pitkin ja löytää jättiläisen linnan. Peli on pitänyt pintansa pelaajien keskuudessa ja löytyykin usein myös uusilta nettikasinoilta.

Jack käy linnassa kolme kertaa; ensimmäisellä kerralla hän varastaa jättiläiseltä säkillisen kultaa ja toisella kerralla hän vie äidilleen jätin kultamunia munivan kanan. Viimeisellä kerralla Jack lähtee linnasta laulavan harpun kanssa, mutta saa jättiläisen kintereilleen. Hän ehtii kuitenkin kavuta pavunvartta pitkin maahan ja katkaista sen kirveellä, ennen kuin jätti saa Jackin kiinni.

Jack and the Beanstalk –slotista löytyy kaikki sadusta tutut hahmot ja sen pelitaulu on useista videokolikkopeleistä tuttuun tyyliin 5-kiekkoinen ja 3-rivinen. Teoreettinen palautusprosentti eli RTP on 96,28 % ja volatiliteetiltaan peli on korkea. Tämä tarkoittaa, että Jack and the Beanstalkissa ei välttämättä ole tarjolla voittoja kovin usein, mutta kun ne osuvat kohdalle, ovat summat merkittäviä.

NetEntin peleilleen kehittelemän Touch-teknologian ansiosta slottia voi pelata kätevästi myös erilaisilla mobiililaitteilla pelkän internetselaimen välityksellä. Lähde siis jännittävälle seikkailulle Jackin kanssa ja koeta saada kaikki jättiläisen aarteet itsellesi. Tämän artikkelin luettuasi tiedät, miten se onnistuu.

Voittopotentiaali

91%

91%

Grafiikat

92%

92%

Viihdyttävyys

91%

91%

Pelin tiedot
Julkaistu 12 marras, 2013
Maksimivoitto 1 000
Voittolinjat 20
Palautusprosentti 96.2
Kolikon arvot 0,01 – 0,50
Maksimipanos 0,10 - 100 euroa
Volatiliteetti KOrkea
Ilmaiskierrokset Kyllä
Bonustoiminnot wild, voittokertoimet, ilmaiskierrokset, aarre-toiminnot

Panostaminen ja voittolinjat

Ennen pelaamisen aloittamista tulee pelaajan määrittää pelilleen panos. Jack and the Beanstalk -slotissa tämä on tehty yksinkertaiseksi. Pelitaulun alaosasta löytyvät valikot sekä pelin tason että kolikon arvon määrittämiseen, mitkä yhdessä muodostavat pelaajan kokonaispanoksen.

Tason voi valita 1 – 10 väliltä ja kolikon arvoksi jonkin seuraavista: 0,01, 0,02, 0,05, 0,10, 0,20 ja 0,50. Minimissään Jack and the Beanstalkia voi pelata vain 0,20 euron panostuksella ja maksimissaan panos voi olla jopa 100 euroa. Näin ollen slotti sopii sekä pienillä panostuksilla pelaaville pelaajille että niin sanotuille high rollereille, joille suuremmilla panoksilla pelaaminen on rahapelin suola ja pippuri.

Panoksen asettamista Jack and the Beanstalkissa helpottaa myös sen ”Max Bet” -toiminto, jonka avulla pelin suurimman mahdollisen panoksen voi asettaa automaattisesti. Voittolinjoja Jack and the Beanstalkista löytyy yhteensä 20 kappaletta, ja voitot niissä maksetaan aina vasemmalta oikealle. Käytössä olevien linjojen määrää ei slotissa kuitenkaan ole mahdollista valita, vaan ne ovat pelissä aina kaikki aktiivisena.

Voittolinjat on merkitty pelitaulun reunoille selkeästi numeroin, mikä helpottaa voittojen seuraamista pelin aikana. Linjojen sijainnit pelitaululla voi myös milloin tahansa tarkistaa pelitaulun vasemmasta nurkasta löytyvästä vihreästä i-painikkeesta, jonka takaa löytyvät myös muun muassa voittotaulukot.

Symbolit

Jack and the Beanstalk -slotista löytyy yhteensä 10 peruspelin voittosymbolia, jotka voidaan pelissä jakaa matala- ja korkea-arvoisiin symboleihin. Symboleilla voittaakseen tulee niitä onnistua saamaan voittolinjalle vähintään kolme kappaletta samanaikaisesti. Matala-arvoisia symboleja edustavat pelikorttipakastakin tutut 10, J, Q, K ja A, mitkä ovat symbolikuvissa kuvitettu koristeellisin pavunvarsin.

 

symbolit jack and the beanstalk

 

Jack and the Beanstalkin korkea-arvoisia peruspelin voittosymboleja edustavat puolestaan sadusta tutut hahmot. Pienimmät voitot tuo kolhuinen kastelukannu, jolla Jack kastelee taikasiemeniään. Hieman suurempia voittoja tarjoilevat pavunvarren katkaisuun käytettävä kirves-symboli sekä jättiläisen vuohi -symboli, mitkä viisinkertaisena pelitaululle osuessaan tuovat pelaajalle jopa 250 kolikon voiton.

Peruspelin toiseksi arvokkain symboli on hirmuinen, kaksipäinen jättiläinen 750 kolikon maksimivoitollaan ja kaikkein suurimmille voitoille pelaaja pääsee, jos hän onnistuu saamaan pelitaululle viisi Jack-symbolia samanaikaisesti. Tällöin voittosumma on hurjat 1 000 kolikkoa.

Erikoissymbolit

erikoissymboliErikoissymboleina pelistä löytyy niin wild-, scatter- kuin avain-symbolejakin. Ilmaiskierroksille oikeuttavana scatter-symbolina toimii koristeellinen aarrearkku ja avain-symbolia edustaa puolestaan nimensä mukaisesti kuva kultaisesta avaimesta.

Wildina toimii kultaisin kirjaimin kirjoitettu pelin logo, ja se korvaa voittolinjoilla kaikki muut symbolit lukuun ottamatta scatteria ja avain-symbolia. Lisäksi Jack and the Beanstalkin wild-symboli muuttuu niin kutsutuksi käveleväksi wildiksi aina pelitaululle ilmestyessään.

Bonustoiminnot

Jack and the Beanstalk -slotin erikoistoimintoina pelaajille tarjoillaan niin uudelleenpyöräytyksiä, ilmaiskierroksia kuin hauskoja aarre-toimintojakin. Joka kerta, kun pelitaululle ilmestyy wild-symboli, niin peruspelin kuin ilmaiskierrostenkin aikana, saa pelaaja yhden uudelleenpyöräytyksen ja wild muuttuu käveleväksi wildiksi. Tällöin wild-symboli siirtyy uudelleenpyöräytyksen yhteydessä aina yhden askeleen vasemmalle ja pyöräytykset jatkuvat, kunnes wild-symboli häviää kokonaan taululta.

Tämän lisäksi kaikki wild-symbolien avulla voitetut voitot maksetaan pelaajalle kolminkertaisena. Jack and the Beanstalkin ilmaiskierroksille pelaaja pääsee, jos hän onnistuu saamaan vähintään kolme scatter-symbolia pelitaululle samanaikaisesti. Tällöin hän tienaa itselleen 10 ilmaiskierrosta ja mahdollisuuden osallistua jännittävään aarrejahtiin.

Jack and the Beanstalkin ilmaiskierroksiin sisältyy avain-toiminto, jonka avulla pelaajan on mahdollisuus päästä suurillekin voitoille. Ilmaiskierrosten aikana pelitaulun viidennelle kelalle saattaa milloin tahansa ilmestyä avain-symboleja, joita keräämällä pelaaja voi aktivoida jonkin seuraavista aarretoiminnoista: 2 Stacked Money Bags, 3 Stacked Golden Hens tai Expanding Golden Harps.

 

aarteenetsintä

 

Keräämällä kolme avainta aktivoituu 2 Stacked Money Bags -toiminto, jolloin seuraava taululle ilmestyvä wild muuttuu kasatuiksi rahasäkeiksi. 3 Stacked Golden Hens -toiminto aktivoituu puolestaan keräämällä kuusi avain-symbolia. Tällöin seuraava wild muuttuu kolmen kultaisen kanan pinoksi. Expanding Golden Harps puolestaan muuttaa wildin laajenevaksi harpuksi ja sen aktivoimiseen pelaaja tarvitsee yhdeksän avain-symbolia.

Yhteenveto

Jack and the Beanstalk on vuonna 2011 julkaistu jännittävä videokolikkopeli pelitoimittaja NetEntiltä. Slotti pohjautuu samannimiseen klassikkosatuun Jaakosta ja pavunvarresta, jossa nuori Jaakko eli Jack saa taikasiemeniä, joista kasvaa pavunvarsi taivaaseen saakka. Jack vie taivaassa asuvalta jättiläiseltä erilaisia aarteita ja tarina päättyy lopulta siihen, että Jack karistaa kintereillään olevan jättiläisen hakkaamalla pavunvarren kirveellä katki.

Jack and the Beanstalk -slotissa pelaajat pääsevät seikkailemaan kaikkien sadusta tuttujen hahmojen kanssa sen 5-kelaisella ja 3-rivisellä pelitaululla, josta löytyy yhteensä 20 kiinteää voittolinjaa. Panostusvaihtoehdotkin sopivat kaikenlaisille pelaajille, sillä minimipanos on vain 0,20 euroa ja maksimissaan peliin voi panostaa jopa 100 euroa kerrallaan.

Jack and the Beanstalk on korkean volatiliteetin videokolikkopeli, mikä tarkoittaa sitä, että voittoja voi joutua odotella pelissä tovin, mutta kun ne viimein osuvat kohdalle, ovat summat tavallisesti suuria. Pelin 96,28 % RTP puolestaan kertoo, että slotista on hyvät mahdollisuudet jäädä voitolle pidemmällä aikavälillä.

Peli tarjoileekin upeita voittomahdollisuuksia, sillä pelkästään peruspelin päävoitto on 1 000 kolikkoa. Lisäksi jännittävä ilmaiskierrostoiminto ja siihen sisältyvä aarrejahti kasvattavat pottia entisestään. NetEnt on kiinnittänyt peleissään huomiota myös yhä yleistyvään mobiilipelaamiseen, ja siksi Jack and the Beanstalkiakin voi vaivatta pelata kaikenlaisilla älypuhelimilla ja tableteilla pelkän internetselaimen kautta.

Markus Nieminen

Markus Nieminen – copywriter, kasinoarvostelut

check_mark
Seuraan intohimoisesti kaikkea urheiluun ja vedonlyöntiin liittyvää. Pikku betsi, pelistä kuin pelistä, on aina paikallaan.