EU tiukentaa rahanpesun torjuntaa – kasino-operaattorit mukana

EU tiukentaa rahanpesun torjuntaa – kasino-operaattorit mukana

Kirjoittanut: Anni Mäkelä 26.08.2021

Euroopan komissio on tehnyt laajan ehdotuksen uusista toimenpiteistä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi. Vireillä on kokonaan uuden, koko EU:ta koordinoivan viranomaisen perustaminen ja tähän saakka anonyymisti tapahtuneiden kryptovaluuttasiirtojen saattaminen tehokkaan jäljitysjärjestelmän piiriin. Lisäksi koko EU:ssa on tarkoitus saada voimaan 10 000 euron raja käteismaksuille. Euroopan johtavia nettikasino- ja vedonlyöntioperaattoreita edustava European Gaming and Betting Association (EGBA) suhtautuu uudistuksiin myönteisesti ja on sitoutunut rahanpesun torjuntaan.

Euroopan komissio ehdottaa uuden yhteisen rahanpesun vastaisen viranomaisen perustamista. AMLA:n (Anti-Money Laudnering Authority) tehtäväksi tulee koordinoida kansallisten rahanpesun vastaisten elimien toimintaa ja varmistaa yhteisten rahanpesusäädösten noudattaminen kaikissa EU-maissa. Taloudellista terrorismia pystytään näin torjumaan yhtenäisin keinoin kautta Euroopan, ja tavoitteena on pystyä entistä tehokkaammin tunnistamaan rahansiirtojen todelliset osapuolet ja edunsaajat.

AMLA:n tehtäviin kuuluu ”valvoa suoraan joitakin riskialtteimpia rahoituslaitoksia, jotka toimivat useissa jäsenvaltioissa tai vaativat välittömiä toimia uhkana olevien riskien torjumiseksi”. Tarkoituksena on luoda musta lista ja harmaa lista, jolle joutuvat korkean rahanpesuriskin maat. Näille listoille päätyvät globaalin rahanpesun ja terrorismin rahoituksen valvontaviranomaisen FATF:n (The Financial Action Task Force) riskaabeleiksi listaamat valtiot, mutta EU voi itsenäisesti lisätä mukaan muitakin maita, jotka uhkaavat sen talousjärjestelmää. FATF:n harmaalle listalle ovat hiljattain joutuneet esimerkiksi Filippiinit ja Malta.

Kryptovaluuttojen anonymiteetti pois, käteismaksuihin 10 000 € maksimi

Euroopan komission uudistusehdotusten mukaan kryptovaluuttasiirtojen valvontaa laajennetaan ja tehostetaan merkittävästi. Tähän asti vai osa kryptovaluuttapalveluja tarjoavista tahoista on ollut valvonnan piirissä. Jatkossa kaikkien kryptovaluuttasiirtojen tulee olla jäljitettävissä, jotta voidaan estää niiden avualla harjoitettava rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen. Nykyisen kaltaiset anonyymit kryptovaluuttalompakot kielletään ja niihin sovelletaan EU:n valvontasäädöksiä.

Toistaiseksi kryptovaluuttoja kuten bitcoinia on voinut käyttää maksuvälineenä käytännössä ainoastaan Curacaon lisenssillä toimivilla suomalaisilla nettikasinoilla. Jos ja kun kryptovaluutat saatetaan EU:ssa tiukemman valvonnan alle ja niiden siirrot muuttuvat jäljitettäviksi, on mahdollista, että myös eurooppalaiset peliviranomaiset sallivat jatkossa niiden käytön yhtenä maksutapana lisensioimillaan kasinoilla.

Euroopan komission suunnittelemat uudistukset rajaavat käteismaksut kaikissa EU-maissa enintään 10 000 euroon. Tämän tyyppisiä rajoituksia sovelletaan jo nyt lukuisissa Euroopan maissa, ja uuden säännön avulla loputkin valtiot siirtyvät saman käytännön piiriin.

Kasinot torjuvat aktiivisesti rahanpesua

Seuraavaksi uudistusehdotusta käsittelevät Euroopan parlamentti ja neuvosto. Lainsäädännöllisen prosessin toivotaan etenevän ripeästi, ja uuden AML-viranomaisen toiminnan arvioidaan voivan alkaa vuoden 2024 paikkeilla.

Euroopan merkittävimpiä netissä toimivia rahapelioperaattoreita edustava EGBA suhtautuu ehdotettuihin uudistuksiin myötämielisesti ja on sitoutunut rahanpesun torjuntaan. EGBA:n puheenjohtajan Ekaterina Hartmanin mukaan EGBA on jo aktiivisesti ollut mukana rahanpesusäädösten luomisessa.

Niin vanhat kuin uudetkin nettikasinot ovat lisenssiensä nojalla velvoitettuja lukuisiin rahanpesun ja muun rikollisuuden vastaisiin toimenpiteisiin. Tämä velvoite on painava laatua, joten kaikilla isoilla kasino- ja vedonlyöntioperaattoreilla on omat rahanpesun torjuntaan erikoistuneet osastonsa. Koko henkilökunta kasinoiden asiakaspalvelun työntekijöitä myöten on saanut koulutuksen, jonka perusteella viitteet rahanpesuun liittyvistä aktiviteeteista pelipuolella pystytään tunnistamaan tehokkaasti.

Miten rahanpesun torjunta vaikuttaa pelaajaan?

Palaajan kannalta näiden säädösten noudattaminen näkyy esimerkiksi siinä, että talletukset ja kotiutukset tulee tehdä samalla maksutavalla aina, kun mahdollista. Tämä koskee maksumetodeja ja jopa pankkitilejä: et saa kotiuttaa eri tilille kuin miltä teit talletuksesi. Poikkeuksen tähän sääntöön voi tehdä vain, jos talletus on tehty sellaisella rahansiirtometodilla, jolla ei voi kotiuttaa, esimerkiksi Paysafecardilla.

Toinen pelaajaan vaikuttava lisenssin määrittelemä periaate on KYC (Know Your Customer). Se tarkoittaa, että kasinon on pystyttävä tunnistamaan joka ikinen asiakkaansa luotettavasti.

Pankkitunnusten käyttöönotto on helpottanut tätä prosessia varsinkin pikakasinoilla, mutta edelleen voimassa on sääntö, jonka mukaan pelaajan on lähetettävä kasinolle tiettyjä varmennusdokumentteja viimeistään kotiutusten tai talletusten yhteismäärän ylittäessä 2 000 euroa. Varmentaminen tapahtuu meilaamalla kasinolle kopiot passista tai henkilökortista, asuinosoitteen sisältävästä tuoreesta kotitalouslaskusta sekä maksumenetelmän omistajuuden vahvistavasta dokumentista (esim. pankkitiliote).

Jos kuulut highrollereihin eli teet suuria talletuksia ja kotiutuksia, nettikasinosi voi joutua tekemään sinulle myös niin sanotun SOF-tarkistuksen (Source Of Funds). Tällöin sinulta tarkistetaan, mistä pelaamiseen käyttämäsi rahat ovat peräisin. Selvitykseksi kelpaavat esimerkiksi palkkakuitit tai dokumentit vaikkapa sijoituksista tai saamastasi perinnöstä.