Dark Joker

Dark Joker

Dark Joker on syyskuussa 2019 julkaistu kolikkopeli GiG Games -pelikehittäjältä, joka on uutena pelitalona jäänyt vielä hieman pimentoon suuren kasinoyleisön osalta. Tulemme kuitenkin taatusti kuulemaan pelituottajasta lisää tulevaisuudessa, kunhan se ensin löytää oman tyylinsä laadukkaiden kasino-ohjelmistojen kehittelijänä. Dark Joker -slotti on GiG Gamesin tähän mennessä omaperäisin tuotos, perustuuhan se hyvin kiehtovaan teemaan, josta tulevat mieleen Batman-elokuvat ja niiden nimikkosankarin hurja arkkivihollinen. Lisäksi pelin viihdyttävyyttä lisää mukaansatempaava korkean volatiliteetin bonuspeli, josta voi parhaimmillaan napata mukaansa varsin hurjia voittopotteja!

Dark Jokerin kehittäjä GiG Games on tuottanut kasinopelejä vuodesta 2018 lähtien, eikä siksi ole vielä onnistunut nousemaan kaikkien nettikasinoharrastajien tietoisuuteen. Tähän mennessä pelitalo on julkaissut viitisen peliä, joiden joukkoon lukeutuvat Midnight Madness, Wild Reels ja Popstar. Taiteellista ja teknistä huippuaan aloitteleva pelinkehittäjä ei ole vielä saavuttanut, vaikka etenkin ruotsalaisen muusikon Erik Segerstedtin kanssa yhteistyössä kehitelty Popstar oli jo monelta osin varsin lupaava kolikkopeli. Myös omaperäisen idean ympärille rakentuva Dark Joker voi hyvinkin olla askel tähän suuntaan. Ja kuka tietää – ehkäpä GiG Gamesista kehittyykin pian ELK Studiosin ja Just For The Winin kaltainen keskikokoinen, laadukkaista kolikkopeleistä tunnettu pelitalo.

Aivan nykyaikaisten kolikkopelien kärkisijoille Dark Joker ei valitettavatsi sijoitu ominaisuuksiensa tai grafiikoidensa puolesta, sillä kyseessä on loppujen lopuksi hyvinkin perinteinen 3×3-kokoisella peliruudukolla varustettu hedelmäpeli niin ikään keskinkertaisella 96,01 prosentin teoreettisella palautusprosentilla. Slotista löytyvä korkean volatiliteetin bonuspeli ja potentiaali jopa 700-kertaisten voittojen nappaamisenn kuitenkin lupailevat jännittäviä ja mahdollisesti hyvinkin voitokkaita pelihetkiä. Jatka lukemista, niin kerromme lisää!

Voittopotentiaali
Grafiikat
Viihdyttävyys
Julkaistu
3 Sep, 2019
Palautusprosentti
96
Volatiliteetti
Korkea
Maksimivoitto
7 000 kolikkoa
Kolikon arvot
0,01 - 10,00 €
Ilmaiskierrokset
ei
Voittolinjat
5
Maksimipanos
100 €
Bonustoiminnot
Crazy Joker Mode -bonuspeli

Dark Joker -pelin teema

Dark Joker -kolikkopelin kuvitusta silmäillessä ei voi estää ajatusten siirtymistä Christopher Nolanin suosittuihin Batman-elokuviin. Etenkin elokuvasarjan kuuluisin osa, The Dark Knight, pyörii väkisinkin mielessä, olihan Heath Ledgerin esittämä Jokeri elokuvassa jopa häiritsevän puoleensavetävä. Vaikuttaakin selvästi siltä, että GiG Games on inspiroitunut Nolanin elokuvasarjasta peliä kehitellessään. Myös syyskuulle 2019 osunut julkaisuajankohta puhuu tämän puolesta, sillä saman vuoden lokakuussa julkaistaan uusi Jokeriin perustuva elokuva, jossa Joaquin Phoenix seikkailee nimikkohahmon roolissa.

Virallisesti Dark Joker ei kuitenkaan pohjaudu elokuvien klassikkopahikseen, eikä kyseessä siksi ole niin kutsuttu brändätty kolikkopeli. Inspiraation hakeminen menestyneistä populaarikulttuurin ilmiöistä ilman maksettua lisenssiä on ehkä hieman kyseenalaista, mutta nettikasinoiden maailmassa kuitenkin hyvin yleistä. Tämän huomaa esimerkiksi kasinoiden sivuilla pyörivistä lukemattomista Indiana Jones -henkisistä sloteista, joiden nimikkohahmo pukeutuu esikuvansa kanssa täsmälleen samanlaisiin vaatteisiin, mutta on kuitenkin nimeltään vaikkapa Vicky Ventura, John Hunter tai Rich Wilde.

Suuryritykset näitä pelejä innoittaneiden elokuvien ja sarjojen takana eivät ole osoittaneet sen suurempaa kiinnostusta lähes ilmeistä kopiointia kohtaan, sillä sitä ei ole mielletty suureksi ongelmaksi. Ja vaikka esimerkiksi Indiana Jonesin oikeudet hiljattain hankkinut Disney äkkiä innostuisikin jahtaamaan sankarista inspiroituneita pelituottajia, olisi edessä lähestulkoon loppumaton työsarka. Näillä näkymin elokuviin löyhästi perustetut slotit saavat siis jatkaa pyörimistään nettikasinoilla ilman sen suurempaa pelkoa ajojahdista.

Grafiikat ja äänet

Dark Joker jokeriVisuaalinen toteutus ja äänimaailman suunnittelu ovat asioita, joissa GiG Gamesillä on vielä jonkin verran parannettavaa, mikäli se haluaa niittää mainetta ensiluokkaisten kolikkopelien kehittelijänä. Etenkin muuten varsin mielenkiintoisen Popstar-slotin eriskummallinen äänimaailma jätti paljon toivomisen varaa viimeistelemättömyytensä takia. Dark Joker on pelitalon tähän mennessä taidokkaimmin toteutettu kolikkopeli, joka sijoittuu hienosti viimeisteltyyn maanalaiseen laboratorioon, jonka salaisissa syvyyksissä nimikkohahmo pyörittelee syntisen jännittävää slottiluomustaan.

Pelin tavanomaiset – joskin kolkkoon tyyliin sopivasti tyylitellyt – hedelmäsymbolit ovat kuitenkin hienoinen pettymys, samoin kuin sen hyvin perinteinen äänimaailma. Taustalla kaikuvat fyysisistä pelikoneista tutut helisevät äänitehosteet ja kolikkojen kilinä kun eivät juurikaan auta eläytymään jännittävään teemaan. Vaikka peli onkin siis kaiken kaikkiaan kunnioitettavalla pieteetillä viimeistelty, ei se häikäise omaperäisyydellä tai innovatiivisilla animaatioilla.

Pelaaminen ja panostasot

Dark Joker -kolikkopelin pelimekaniikka on kiehtovan synkästä teemasta huolimatta hyvinkin perinteinen: slotti pyörii nimittäin fyysisistäkin hedelmäpeleistä tutulla kolmen rivin ja kolmen rullan ruudukolla. Voittolinjoja slotista löytyy viisin kappalein, eli niinä toimivat kaikki ruudukon vaakarivit ja kulmasta kulmaan kulkevat vinot suorat. Näiltä osin peli muistuttaa hyvin paljon Play’n GO:n suosittua Fire Joker -kolikkopeliä, joka on sekin jokeriteemainen ja tarjoaa täsmälleen samanlaisen rullien sommittelun.

Volatiliteetin suhteen GiG Games on tällä kertaa lähtenyt kihelmöivän jännittävälle korkean volatiliteetin linjalle. Voittoja ei siis putoile ruutuun kovin usein, mutta ne voivat olla kertasummiltaan hyvinkin suuria. Tämä on oivallinen uutinen etenkin jännitystä haikaileville kasinoharrastajille, sillä korkean volatiliteetin tuoma jännitys ja suurten kertavoittojen mahdollisuus kiehtovat erityisesti niin kutsuttuja highrollereita. Korkea volatiliteetti on osuva valinta myös pelin johdonmukaisuuden suhteen, sillä tummanpuhuva teema ja korkean varianssin luoma jännitys sopivat upeasti yhteen.

RTP:n eli teoreettisen palautusprosentin suhteen Dark Joker osuu aika lailla tämänhetkisen pelitarjonnan keskikastiin – tai ainakin tämän keskinkertaisen joukon alalaidalle. RTP on pelissä 96,01 prosenttia, mikä ei ole mitenkään tavattoman upea lukema, muttei kuitenkaan myöskään epätavallisen alhainen. 96 prosenttia pienemmällä palautusprosentilla varustettuja pelikoneita jaksaa harva pyöritellä – ja miksi pitäisikään, kun parempia vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla. Vaikka talo tietysti jää loppujen lopulta aina voitolle isossa mittakaavassa, tarjoaa 96% palautusprosentilla varustettu kolikkopeli yksittäiselle pelaajalle varsin mukavat mahdollisuudet voitolle jäämiseen – etenkin korkeaan volatiliteettiin yhdistettynä.

Dark Jokeria pyöritellessä on kuitenkin paras pitää mielessä, että paras mahdollinen palautusprosentti saavutetaan vain optimaalista pelistrategiaa seuraamalla – jos keskittyminen pääsee herpaantumaan, voi tuloksena olla vain hieman yli 72 prosentin teoreettinen palautus. Optimaalinen strategia koostuu seuraavista päätöksistä:

  • Kerää aina voitot bonuspelissä jokerimittarin saldon ollessa alle 200 kolikkoa.
  • Panosta bonuspelissä aina 200 kolikon maksimipanoksella.
  • Kerää voitot aina jokerimittarin saldon ollessa yli 1500 kolikkoa.

Symbolit

Dark Joker -videokolikkopelistä löytyy yhteensä kuusi eri symbolia, jotka muodostavat voittoyhdistelmiä kolmen kappaleen ketjuissa rullille pyörähtäessään. Symbolit ovat perinteisistä hedelmäpeleistä tuttuja hedelmiä, seiskoja ja kelloja, mutta ne on kuitenkin tyylitelty kolkkoon teemaan sopiviksi. Sitruuna ja kirsikka tuovat pelin pienimmät, 20 kolikon voitot peruspelin aikana. Vesimelonien avulla voit yltää 80 kolikon voittoihin, ja halkeilleet soittokellot tuovat peräti 200 kolikon voittopotin yhdeltä kolmen symbolin linjalta. Ylivoimaisesti arvokkain symboli on kuitenkin jokerimaiseen tyyliin ruutuun viilletty seiska, joka tuo huimat 7 000 kolikon voitot ruudulle kolmen suorana pyörähtäessään. Tämä 700 kertaa panoksen suuruinen potti (panos kun on aina 10 kolikkoa) on samalla pelin päävoitto, eikä sen napattuaan enää pääse bonuspeliin rahoista uhkapelaamaan.

Edellä mainittujen, ennalta määriteltyjä voittoja lahjoittavien symbolien lisäksi peliruutua koristaa jokerisymboli, joka ei kuitenkaan nimestään huolimatta toimi peruspelissä wildin ominaisuudessa. Tämän sijaan itsensä Dark Jokerin kuva antaa voittolinjan täyttäessään mahdollisuuden mysteerivoittoon, joka voi olla mitä tahansa 20 ja 7 000 kolikon väliltä.

Dark Joker mysteerivoitto

Bonustoiminnot

Dark Joker -kolikkopelistä ei löydy perinteisiä wild-symboleita tai ilmaiskierroksille johdattelevia scattereita. Näiden sijaan pääset kokeilemaan hieman perinteisistä hedelmäpeleistä tuttua tuplaustoimintoa muistuttavaa Crazy Joker Mode -bonuspeliä aina jokaisen voitokkaan kierroksen päätteeksi. Bonuspelissä mahdollisuutesi ovat seuraavat: kerää voittosi, tai pyöräytä rullia uudestaan joko 20, 40, 100 tai 200 kolikon panoksella. Mikäli rullille ilmestyy uusi voittoyhdistelmä, on sinulla mahdollisuudet napata huomattavasti peruspeliä muhkeammat voitot. Vastaavasti riskinä toki on, että onnetar ei olekaan puolellasi, jolloin voit menettää peruspelistä saadun voiton.

Bonuspelin puitteissa pyöräytät samanlaista kolmen rullan pelikonetta kuin peruspelinkin aikana, mutta tällä kertaa ruudulle on lisätty peruspelin symbolien lisäksi luumu ja appelsiini, joten voiton nappaaminen on vielä askeleen epätodennäköisempää. Toisaalta 100 ja 200 kolikon panoksella pelatessa ruutuun pyörähtää vähintään yksi wild-symbolina toimiva jokeri, joka parantaa mahdollisuuksia jonkin verran. Voitot ovat bonuspelissä komeita: minimissään sadan kolikon voittopoteista aina 7 000 kolikkoon saakka!

Yhteenveto

Dark Joker -kolikkopeli tarjoaa jokseenkin kaksijakoisen pelikokemuksen: toisaalta teema on kiehtova ja grafiikat hienosti toteutetut, mutta valitettavasti itse peliasetelma ei ole kovin innovatiivinen. Synkästä maanalaisesta laboratioriosta paljastuva perinteinen hedelmäpeli kun ei kuitenkaan ole sitä, mitä pelaaja todennäköisesti odottaa slotin käynnistäessään. Lisäksi pelin toiminta-idea on hieman turhan monimutkainen, sillä lopputulemat palautusprosenttia myöten vaihtelevat suuresti pelaajan tekemien päätösten myötä. Jos siis säännöt jäävät lukematta, voi RTP helposti lipsahtaa jopa 72 prosentin tienoille 96 prosentin sijaan, mikä ei todellakaan lupaile hyvää pelihetken onnistumisen kannalta.

Toisaalta oikein pelattuna korkean volatiliteetin bonuspeli mahdollistaa huikeiden, peräti 700 kertaa panosten suuruisten voittojen nappaamisen. Mikäli uskallusta siis riittää, kannattaa Dark Joker -pelille ehdottomasti antaa mahdollisuus!